Lunta tulvillaan, on raikas talvisää..

Täällä satoi viikonloppuna lunta.

Tunnustan, en ole mikään maailman suurin lumi-fanaatikko. Itseasiassa, minun mielestäni, lunta ei tarvisi olla kuin jouluna. Se tekee niin monet asiat monimutkaisemmiksi. Mutta Jouluna, Jouluna, se luo sitä tunnelmaa, jota ei voi kaupasta ostaa. Muistan lapsuudesta, kun pitkän pihatien päässä paloi jätkänkynttilät, valaisten hankea. Mutta silloin joulu oli kaikin tavoin taianomainen -oli se lapsen ilo ja odotus, joka nyttemmin on vaihtunut levollisuuteen ja rauhoittumisen hakuun. Joka muuten on mielestäni parasta, tunnelmointi ja rentoutuminen aattoiltana, kun kaikki on valmista ja käydään pöytään.

Tunnustan tässä myös toisen asian: Minä pelkäsin joulupukkia. Minun mielestäni kyseinen partaveikko oli lapsena suoraansanoen ruma. Ja tässä välissä esitän nöyrän anteeksipyynnön joulupukille, lapsena niin monet asiat ovat pelottavia.
Minä uskaltauduin joulupukin syliin ensimmäisen kerran 7-vuotiaana. Minulla oli päällä punainen, raskas mekko, hiukset oli kammattu nätisti, ja kupu oli täynnä ihanaa jouluruokaa. Ja kun ovesta ei astunutkaan nahkatakkinen, farkut jalassa ja terassiluuta kädessä könyävä joulupukki, vaan se ihan oikea, punaisessa nutussaan ja hiippalakissaan, minunkin pelkoni hälveni.

Tänä jouluna meillä vierailee pitkästä aikaa ekaa kertaa joulupukki. Aivan loistavaa, olen niin innoissani. :D

Kiitokset muuten runsaslukuisista blogikommenteista, ihanaa oli tulla koneelle ja huomata että täällä on käyty. :)

Seuraavalla kerralla kirjoitan jouluruokaperinteistämme. Siihen asti moi moi!